tiistai 24. toukokuuta 2016

Noviisinäyttelystä


Eemelin kasvattajalla oli lauantaina Tampereella Pirokin näyttelyssä jännittävät paikat, sillä hänen omistamansa (Oulussa sijoituskissana asuva) Tosca-kissa osallistui noviisiluokkaan. Tosca on ensimmäisiä uuden noviisisäännön mukaan rotuun päässeitä, vaikka siis itse noviisiluokka ja sen kautta rotuun rekisteröinti on ollut  normaali käytäntö ennenkin. Nyt prosessi alkoi sillä, että alkuvuodesta Tosca rekisteröitiin XSH-rotuisena (kohderotuna eurooppalainen), aiemmin tuota XSH-rekisteröintiä ei vaadittu.
 
Toinen tuomareista arvioimassa Toscaa.
Jotta XSH-kissa voidaan hyväksyä kohderotuun, eli tässä tapauksessa eurooppalaiseksi, sen tulee olla täyttänyt 10kk. Tosca on hieman yli vuoden ikäinen, joten ikävaatimus täyttyi hyvin.


Noviisiluokka on aina näyttelypäivän alussa ensimmäisenä vuorossa. Arvioimassa on kaksi tuomaria. Näyttelyn vahvistuskirjeessä mainitaan se tuomari, kenen pöydällä arvostelu tapahtuu, ja toinen tuomari tulee mukaan vahvistamaan arvostelun.
Tuomarit tutkivat noviisiluokan paperit
Tuomareilla on normaalin arvostelusetelin lisäksi kissaliitosta saatu lomake, johon he täyttävät hyväksynnän. Nämä noviisin taustatietolomakkeet täytetään silloin kun kissalle anotaan XSH-rekisteröintiä.

Sitten tuomarit tarkastelevat kissaa.
Tuomarit eivät täytä itse arvosteluseteliin niin sanottua laatuarvostelua, vaan siihen kirjoitetaan pelkästään kissan EMS koodi. Jos kissa hyväksytään esim. eurooppalaiseksi, tuomari kirjoittaa EUR-alkuisen EMS koodin.

Arvioinnin jälkeen tuomarit täyttävät tarvittavat paperit ja arvostelu on ohi.

Toscan tapauksessa arviointi kesti aika lyhyen aikaa, olin odottanut että tuomarit olisivat tarkemmin tutkineet kissaa ja enemmän keskustelleet asiasta. Toscahan on kaunis kissa, joten sinällään en epäillyt etteikö se voisi arvostelua läpäistä, mutta tilanne oli nopeasti ohi.

Tilanne on siinä mielessä aina ainutkertainen, että toista mahdollisuutta ei tule. Jos arvostelevat tuomarit päättävät jättää kissan hyväksymättä, kissalla ei ole mahdollisuutta päästä toista kertaa arvosteltavaksi. 

Tosca sai ansaitsemansa ruusukkeen ja edustaa nyt eurooppalaista rotua.

Oli todella mielenkiintoista seurata noviisiluokan arvostelun kulkua. Teoriassa tiesin miten se tapahtuu, mutta oli valaisevaa nähdä se ihan käytännössä. Toivottavasti se hieman lievittää jännitystä siinä vaiheessa kun Anselmi on vuorossa. 

Alla on FIFen (kansainvälinen kissaliitto) rotustandardi eurooppalaiselle. Kullekin rodulle on omat standardinsa ja näitä kriteerejä vastaan noviiseja ja toki muitakin näyttelyyn osallistuvia kissoja arvioidaan.

 
General Size The European can be compared to the kind of domestic cat, which has developed naturally, i.e. without having been subjected to special rules for breeding.

Appearance The ideal European is presumed to be totally free of any admixture of other breeds.Breeding should be based on the fact that it is a robust and supple cat, which is not different, from the point of view of anatomy,from the European domestic cat.

Size Medium to large
Head Shape Fairly large. The face gives the impression of being rounded but is a little longer than its breadth

Forehead/Skull Forehead and skull slightly rounded

Cheeks Well developed

Nose Straight, of medium length and uniformly broad through out its length.
The transition between the nose and the forehead is marked by a shallow indentation between the eyes.

Chin Firm
Ears Shape Medium in size, slightly rounded at the tips and may be tufted.
The height of the ears corresponds to the width of the base.

Placement Set well apart and fairly upright
Eyes Shape Rounded and open; widely separated and set slightly oblique

Colour Clear and pure colour.Green, amber, blueodd eyed: one eye blue, the other one amber
Neck
Medium long and muscular
Body Structure Robust, strong and muscular, not cobby.Chest round and well developed.
Legs
Strong and sturdy, medium in length and narrowing steadily into firm, round paws
Paws
Firm and round
Tail
Medium long, rather thick at the base, tapers gradually to a rounded tip.
Coat Structure Short and dense; springy and glossy

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti