sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Pirok näyttely 21.5.2016 Tampere

Näyttelyn parhaille oli luvassa upeita pokaaleja ja ruusukkeita
  Eilen Tampereella pidettiin Pirokin (Pirkanmaan Rotukissayhdistys) toimesta kansainvälinen kissanäyttely, jossa oli kaksi valkolaikkuista eurooppalaista mukana. Niinpä minäkin suuntasin paikalle ihastelemaan hienoja kissoja.
Tässä muita ruusukkeita arvostelun saaneille.

Aamulla halusin olla paikalla heti näyttelyn alkaessa, koska toinen näyttelyn valkolaikuista, Tosca, olisi heti ensimmäisenä vuorossa noviisiluokassa. Tuosta noviisinäyttelystä kirjoitan vielä erillisen postauksen, koska aihe on meille tärkeä. Anselmin on myös tarkoitus käydä noviisiluokassa anomassa pääsyä eurooppalaiseksi viimeistään syksyllä.
Noviisiluokassa kaksi tuomaria arvioi kissan.

Arvioinnin jälkeen he kuittaava papereihin hyväksytäänkö kissa rotuun vai ei.
Varsinaista arvostelua kissa ei saa tässä yhteydessä, vaan arvosteluseteliin kirjoitetaan pelkästään (uusi) EMS koodi.

Tosca on upea punainen harlekiini ja on todella hienoa että se läpäisi noviisiluokan ja näin ollen on siis nykyään rodultaan eurooppalainen. Tämän värin edustajia on rodussa todella vähän, joten voidaan puhua harvinaisuudesta. Toscan omistaa Eemelin kasvattaja, ja se on sijoituksessa Oulussa.
Enää en kyllä täältä poistu! Mene pois!

Lisää kuvateksti
Toscaa ei oltu ilmoitettu noviisiluokan lisäksi muihin luokkiin, joten arvostelujen takia ei neidin tarvinnut häkistä poistuakaan. Mutta uudesta noviisista haluttiin kunnon kuvat, joten kävimme ottamassa valokuvaaja Tessan luona edustavat otokset. Matkalla kuvaukseen tulikin kaikkea mielenkiintoista vastaan.
Hei tuolla on jännä ulko-ovi.
Sieltä tulee taas ihmisiä... mielenkiintoista!

Kuvauksen jälkeen Tosca sai ansaitsemansa ruusukkeen ja loppupäivän nukkua häkissään kaikessa rauhassa.


Oli todella mukavaa kun näyttelytilana oli iso tilava halli ja häkkien väleissä leveät käytävät, joten kissoilla oli mukavan rauhalliset oltavat ja eikä ollut lainkaan ahdas tunnelma.

Toinen eurooppalaiskissojen valkolaikkuedustaja oli myöskin Eemelin kasvattajan omistama Tarina. Tarina on jo kokenut näyttelyissä kävijä, sillä siltä löytyy Premior titteli. Se on noviisi ja ikää on kertynyt lähes kahdeksan vuotta. Tässä näyttelyssä Tarina osallistui veteraaniluokkaan.
Arvostelua odotellessa.

Odotellessa oli mielenkiintoista seurata mitä ympärillä tapahtuu.

Paljon oli ihmeteltävää.

Tuomarina Tarinalla oli Kristof Van Roy.

Hän tuntui oikein ystävälliseltä tuomarilta,
ja osasi myös hyvin arvioida eurooppalaisen piirteitä.



Tuomarin kommentti Tarinasta oli "Sweet Lady".
Vaikka arvostelu olikin hyvä, meni kärkisija muualle.
Joka tapauksessa valkolaikut olivat taas hienosti edustettuna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti