lauantai 11. kesäkuuta 2016

Eemeli 10kk



Eilen Eemeli täytti 10kk, eli nyt molemmat kissat ovat näyttelymaailman silmissä aikuisia.


 

Eemelistä on kehittynyt upea eurooppalainen, jolla on erittäin sopusuhtainen ruumis ja hyvän mallinen pää. Komea ilmestys kaikenkaikkiaan. 



 

Painossa ei ole tapahtunut viime aikoina suuria muutoksia, tällä hetkellä paino on 4,3kg. Ruokahalua kyllä riittää, mutta ilmeisesti ahkera riehuminen myös kuluttaa energiaa. 


 

Molemmat kissat ovat nyt iässä, jossa ne kaipaavat paljon virikkeitä. Toki leluilla leikitään ja keskenäistä painimista ja takaa-ajoja riittää, mutta uteliaana pitää olla tutkimassa myös muita tekemisen mahdollisuuksia. Tästä seuraa se, että ihan kaikki nuorten herrojen keksimät leikit eivät herätä suurta ihastusta omistajassa. 

Vähän niin kuin keväällä oli puhetta mediassa siitä miten nuorille miehille täytyisi kehittää tekemistä, että eivät ajaudu huonoille teillle. Sama näyttää pätevän myös kissoille. Jos luvallista aktiviteettia ei ole tarpeeksi, tekemistä kyllä saadaan keksittyä itsekin. Hyppykapasiteetti on myös molemmilla sitä luokkaa, että aika harva paikka on heiltä turvassa, ellei koko huoneen ovea pistetä kiinni. 
Mutta ainakin mielikuvitus ja kekseliäisyys on molemmilla kunnossa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti