sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Juhannushäät

Juhannussulho

Ilouutisena kerrottakoon, että tänä juhannuksena vietettiin juhannushäitä. Erityisen hienon tästä kyseisestä perinnetapahtumasta tekee sen, että sulhasena oli Anselmi!

Kuten jo aiemmin on ollut puhetta, Kissaliiton hallitus kokoontui 14.6. ja siellä oli käsittelyssä myöskin Anselmia koskeva astutuserikoislupahakemus. Juhannusviikolla viimein saimme tiedon, että lupa oli myönnetty!
Nuoripari tutustumassa toisiinsa.

Jo aiemmin oli sovittu, että häät vietettäisiin morsiamen kotona. Häiden suunnittelua hankaloitti se, että morsiamen ja sulhasen välimatka oli vajaa 500km. Tietysti myöskin morsiamen kiiman ajankohta ja luvan saanti vaikuttivat erittäin olennaisesti suunnitelmiin. 

Jotta treffit saataisiin onnistumaan parhaalla mahdollisella tavalla, matkasi Anselmi jo ennen häitä Keski-Pohjanmaalle morsiamen kotiin, kun kyyti saatiin sopivasti sinne järjestymään. Siellä se sai aluksi tutustua paikkoihin, sillä kyseisessä talossa asustaa useita kissoja, ja sen mukanaan tuoma hajumaailma vaatii tottumista. Jos kolli ei tunne oloaan kotoisaksi, voi astuminen jäädä haaveeksi. 
FI*Elekatin Tillipioni   <3   Anshelm

Myöskin morsiamen kiima herätti hieman huolta, sillä edellinen kiima oli ollut vastikään. Niinpä  kollin läsnäolon toivottiin myös herättävän kiiman sopivaan aikaan. Ja joskus ihmeitä tapahtuu. Nimittäin astutusluvan saanti, morsiamen kiima, ja Anselmin kotiutuminen osuivat juuri kohdilleen ja pääsimme viettämään juhannushäitä!
Illallistreffit

Aluksi hieman jännitimme tuleeko treffeistä mitään, sillä Anselmi ei oikein tuntunut innokkaalta astumaan. Kovasti pohdimme onko ympäristö kuitenkin liian stressaava, tai voisiko olla että Anselmi olisi vielä liian nuori, mutta Anselmi osoitti onneksi kaikki nämä huolet turhiksi. Vauhtiin päästyään tuntui, että nuoripari ei pidä taukoa ollenkaan, mutta ensi huuman jälkeen malttoivat molemmat myös levätä. 


Kaikki sujui suunnitelmien mukaan, ja nyt sitten jännitetään oliko treffit onnistuneet vai ei. Tämä olisi Tillipionille toinen pentue (Eemeli on Tillin ensimmäisestä pentueesta), joten kokemusta siltä jo löytyy. Kovasti toivomme, että elokuun lopussa tai viimeistään syyskuun alussa Waputtaren kissalassa tepastelisi ihania pieniä kissanpentuja.

 Kaikki postauksen kuvat ovat morsiamen omistajan (ja Eemelin kasvattajan) Terhi Tiittasen ottamia.
 
Tässä vielä ihastuttava morsian FI*Elekatin Tillipioni (EUR a 03).

1 kommentti:

  1. Voi ihanaa! Toivottavasti häät johtavat pikkutassujen töminään. :)

    VastaaPoista