lauantai 24. kesäkuuta 2017

Juhannusvideo

Meillä juhannukseen kuuluu tietysti uudet perunat. Eikä niistä nauti pelkästään ihmiset.
Mukavaa ja rentouttavaa juhannusta!


torstai 22. kesäkuuta 2017

Sininen hiiri

Tänään me saatiin se.
Toiveita on kuunneltu.

Poikien värinen laserhiiri. Vihdoin!
Ennen meillä oli vaan sellainen punainen.
(Toim. huom. jossa on kyllä parempi/tehokkaampi valo.)

Meille tilattiin kissanhiekkaa Mustista ja Mirristä, niin sen
sai ilmaiseksi mukaan.

Toi meidän omistaja on ollut tosi tyytyväinen tuohon
kauppaan, kun sieltä on saanut kotiinkuljetuksen ilmaiseksi.
Ja sitten vielä postilta tulee tekstiviesti johon vastaamalla voi
vaikuttaa milloin se tuodaan kotiin. On kuulemma tosi nopeaa ja kätevää.


Mutta nyt siis takaisin tähän jutun pääaiheeseen.
Tämä hiiri on ihan hauska lelu ilman sitä laseriakin.

Mutta ei me saada sillä oikein leikkiä itsekseen, kun voidaan kuulemma vahingossa
painaa se valo päälle. Syksyllä, kun on pimeämpää, onkin luvassa
kunnon valoshow kun meillä on näitä hiiriä nyt kaksi!

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Oravavahti

Meidän pihalla vierailee säännöllisesti kaksi oravanpoikasta.

Ne käyvät usein juomassa etupihan altaasta.


Kyllä tämä käy ihan päivätyöstä, kun noita oravia täytyy
jatkuvasti seurata. Rankkaa työtä!

Ja sitten siirtyvät seuraavaan paikkaan.
Toim. huom. kuvassa näkyy kuinka ahkerasti lasin läpi on mm.
oravia seurattu...


No nyt se siirtyi tuonne. Täytyy taas vaihtaa ikkunaa,
toisesta huoneesta näkee paremmin.
Taas mennään!

tiistai 20. kesäkuuta 2017

CFA näyttelyssä

Keravalla järjestettiin sunnuntaina CFA kissanäyttely.
CFA on yksi suurista kissajärjestöistä, kuten myöskin FIFE johon me
kuulumme ja johon siis Anselmi ja Eemeli on rekisteröity.
Eurooppalainen ei ole hyväksytty rotu CFA:ssa, joten tämänkin
vuoksi kyseinen järjestö on jäänyt meille oudoksi.
Mutta komeita ruusukkeita löytyi täältäkin. Kullakin tuomarilla
oli omat ruusukkeensa ja näyttelyn lopuksi ne jaettiin parhaille kissoille.

Päätin siis käytä katsomassa millainen tämän järjestön näyttely oikein on.
Näyttelypäivän kulku ja arvostelut tapahtuvat tuolla täysin eri tavalla kuin FIFE:n
näyttelyissä. Aluksikin tuomarit arvostelevat kissat pöydillä, joissa on raapimapuu.
Tuomarit myös leikittävät kissoja paljon ja yleensä ne nousisivat raapimapuuta vasten.

Tuolla näyttelyssä oli kolme tuomaria ja kissat kävivät kaikkien tuomareiden
arvosteltavana. Kunkin tuomarin ympärillä on häkkejä ja sitä mukaa kun kissan numero
nostetaan häkin päälle, kissa tulee tuoda sinne. Tuomari sitten ottaa kissat arvosteltavaksi
yksi kerrallaan. Arvostellessaan hän ei kerro kissasta mitään, mutta arvostelun jälkeen hän
laittaa kissan häkkiin erivärisiä "nauhoja" jotka kertovat kuka kissoista oli esim. rodun paras.

Kun kissa on arvosteltu, häkin päällä oleva numero otetaan pois ja
tuolloin kissan voi hakea takaisin omaan häkkiinsä. Kuvien laatu on heikko,
koska mukana oli vain kännykkäkamera. Mutta tässä kuvassa näkyy häkeissä olevia
nauhoja.  Luokan voittaja saa sinisen nauhan.
Värin paras saa mustan nauhan, toiseksi paras valkoisen.
Rodun paras ruskean, toiseksi paras oranssin.
 
Arvostelujen perusteella myös omistajat saavat mukaansa erivärisiä nauhoja
ja lopulta tuomari kutsuu parhaat kissat lopulliseen parhaiden valintaan.
Tällöin tuomari vertaa kaikkia arvostelemiaan kissoja ja valitsee niistä kymmenen
parasta, jotka saavat isot ruusukkeet. Näiden ruusukkeiden jaon yhteydessä tuomari myös
kertoo enemmän näkemyksiään kissasta ja perusteluita valinnoilleen.

Täytyy sanoa, että arvostelut vaikuttivat hyvin sekavilta, lähinnä
sen vuoksi kun tuomari ei puhunut oikeastaan mitään. Arvosteli ja vertaili
kissoja ja lätki sitten nauhoja häkkeihin. Mutta varmasti asiaan perehtyneille tämä avautui
paremmin. Myöskin CFA:lla on omat tittelinsä, mutta niiden kerääminen on sitten vielä oma
juttunsa. Tuo raapimapuu tuomaripöydällä hieman hämmensi. Toisaalta kiva lisä, kun kissan saattoi
nähdä myös "liikkeessä" mutta sitten toisaalta tuli mieleen kuinka hygieninen tuo on. Tuomarit kyllä
desinfioivat pöytiään muuten ahkerasti.
Kyseessä oli pieni näyttely, joten ehkä pitäisi käydä seuraamassa joskus jotain isompaa tapahtumaa miten
siellä homma hoidetaan. Mielenkiintoinen kokemus!

torstai 15. kesäkuuta 2017

Kissa laatikossa


Nyt löytyi sellainen piilo ettei ole toista.
Tästä kun laskee tämän lipan niin mistään ei näy että täällä on joku.

Ihan kuin tuolta kuuluisi ääntä.
Mutta miten tuonne olisi voinut Eemeli päästä, siellähän on toinen
laatikko sisässä.


No olithan sä siellä.
Arvasin että et malta kauaa olla paljastamatta itseäsi.
Tosi hieno piilo!

Eikös ollutkin.
Käy säkin kurkkaamassa, mutta sä taidat olla liian iso sinne.
Ihan itse keksin!
 

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Uusi peti

Meille tuli tällainen uusi laatikko eilen postissa.

Se on ihan mukava, että tilaavat meille tällaisia uusia nukkumispaikkoja.
 
Täällä oli sopivasti pehmustettakin, niin tänne on mukava kömpiä nukkumaan.

torstai 8. kesäkuuta 2017

Kaverin kainalossa

Aina välillä on kiva kömpiä kaverin kainaloon nukkumaan.

Anselmi: No joo, Eemeli on vähän
tuollainen vauva välillä, mutta kai sitä täytyy kestää.

Ainakin se nuolee korvat puhtaaksi vastapalveluksena.

Suloisia ne ovat. Molemmat.

tiistai 30. toukokuuta 2017

Waputtaren uudet nettisivut

Tiesittekö, että Waputtaren kasvattajalla (siis minun kasvattajalla) on uudet nettisivut.

http://waputtaren-eurooppalaiskissat.webnode.fi/
Kannattaa käydä katsomassa, sieltä löytyy paljon tietoa meidän
molempien pentueista, suunnitelluista pennuista ja valkolaikuista ylipäätään.

Meille ei muuten kuulu mitään ihmeellistä.

Ollaan vietetty lähinnä aikaa parvekkeella, niin ei ole tuon
omistajankaan tarvinnut niin kovasti meitä hauskuuttaa.

Me ollaan vaan riehuttu, oltu parvekkeella, syöty, nukuttu ja leikitty.
Aika perusarkea.

lauantai 27. toukokuuta 2017

Ampiaiskarkotin

Täällä on parina päivinä näkynyt muutamia
isoja ampiaisia, kuulemma jotain kuningattaria.

Siihen liittyen meille laitettiin parvekkeelle tuollainen hassu
suodatinpussi kattoon.

Sen pitäisi kuulemma estää niitä ampiaisia tekemästä pesää tänne.

Se vaikutti ihan kivalta leikkikalulta.


Mutta siihen ei kuulemma saa koskea - vain katsoa.

Vaikka ei ne ampiaset olisi minua niin haitanneet.
Melkein sain sellaisen kuningattarenkin kiinni, mutta sitten
mut vietiin väkisin sisälle.
Ampiaisilla ei kuulemma saa leikkiä, kun ne voi pistää tai jotain.

torstai 25. toukokuuta 2017

PIROK näyttely 21.5.2017




Viime sunnuntaina oltiin taas kissanäyttelyssä,
tällä kertaa Tampereella.




Taas oli ihan mukavasti valkolaikkueurooppalaisia
edustettuna, kun meidän kissojen lisäksi mukana oli molempien
kaksi pentua.

Ensimmäisenä arvosteltavana oli Eemelin pentu Maffeo,
joka oli eri tuomarilla kuin valkolaikut.

Kaikki valkolaikut olivat siis  samalla tuomarilla ja Eemeli oli niistä
ensimmäinen arvosteltava.
Tuomarilla oli myös tuomarioppilas, joten aika paljon kuultiin myös
heidän keskusteluaan kissoista, värijakaumista jne.

Seuraavana vuorossa oli Eemelin tytär Nyyti (Penelope).

Ukko Anshelminpoika odotti kiltisti vuoroaan, kun isä oli arvosteltavana.

Anselmi otti taas näyttelyn hyvin rennosti. Tuomaripöydällä
oli kiva käydä leikkimässä.

Tai no kyllä siis ne välillä vähän nosteli ja katsoikin.

Mutta sitten taas leikitys jatkui.

Ja huomio kaikille: Kissan kannattaa aina puskea tuomaria.
Tämä saa aikaan välitöntä ihastusta tuomareissa.
Anselmilla tästä on tullut jo ihan tavaramerkki.

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä.
Ukko arvosteltavana.

Myös Ukko osasi hurmata tuomarin.

Välejä kannatta hoitaa myös omistajaan. Anselmi viihtyi kiltisti
sylissä, kun kuuntelimme muiden arvosteluja.


Viimeisenä valkolaikuista vuorossa oli Elma.

Eurooppalaiset kävivät myös rinnakkaisarvostelussa
yhdellä tuomarioppilaalla.

Myös rinnakkaisarvostelussa suorittettiin tuomarin
parhaan valinta.

Siinä sitten kestikin kauan, kun aluksi kaikki valittavat piti saada
kerättyä paikalle. Lisäksi mukaan tarvittiin toinen tuomari kenelle
oppilas perusteli valintansa.

Mutta kiltisti odottelusta selvittiin ja samalla saatiin otettua
valokuviakin.

Kaiken kaikkiaan oli oikein antoisa näyttelypäivä. Oli ihana nähdä
poikien pentuja taas pitkästä aikaa, kuinka ne ovatkaan kasvaneet.
Rinnakkaisarvostelussa missä oli mukana eurooppalaiset, koratit ja cymricit (ainakin),
uroksista Anselmi olisi ollut tuomarin paras ja nuorissa Ukko.
Harmi kun kyseessä oli vain rinnakkaisarvostelu, joten paneelipaikkaa ei silti herunut.
Anselmi (kuten myös muut pennut) pääsivät myös virallisella tuomarilla tuomarin
parhaan valintaan, mutta siellä voitot menivät muille.